keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Alkukankeutta

Naapurimaahan muuttaminen on tuntunut ajoittain olevan maailman vaikein asia. Selkeää tietoa järjestelyjä varten on ollut lähes mahdoton saada. Alkaako yliopiston kevätlukukausi helmikuun ensimmäisellä viikolla vai tammikuun viimeisellä, vaiko kenties vieläkin viikkoa aikaisemmin. Siinävaiheessa kun olin jo päätänyt muuttaa helmikuun alussa sain vistin, että pitäisikin olla paikalla jo tammikuussa. Onneksi asioilla on kuitenkin ihmeellinen tapa loksahdella paikoilleen.

Taskaan päästyä asiat ovat tuntuneet vähintään yhtä kaottisilta. Tässävaiheessa on muistettava, että luulin muuttavani maahan, jossa käytännöt olisivat hyvin samanlaisia kuin koto-Suomessa. Ihmeekseni huomasin, että Tanskan yliopistot ovat päättäneet olla noudattamatta turhan orjallisesti Bolognian prosessia eikä esimerkiksi kurssien arvostelu millään lailla muistuta Suomessa totuttua. Toinen erikoisuus ovat loppukevään kokeet. Tanskassa ei harrasteta kirjapakettien tenttimistä tai edes luentokurssia seuraavaa tenttiä, vaan vaihtoehtoina ovat suullinen koe (joka kuulosti selitettynä lähinnä teloitusta edeltävältä kuulustelulta) tai seminaarityön laajuisella koti-esseellä. Allekirjoittanut on vakuuttunut menevänsä liiaksi paniikkiin kuulustelujoukkojen edessä ja valitsee siis suosiolla esseet. Ja sellainenhan on kirjoitettava jokaisesta kurssista. Koti-essee on kuitenkin mahdollista tehdä myös parin kanssa (vaikkakin sivumäärä luonnollisesti tuplaantuu siinätapauksessa lyhyen gradun mittaiseksi) tai yhdistellen kaksi kurssia, jotka aihealueiltaan ovat yhdistettävissä (ja taas tupla sivumäärällä, luonnollisesti). Joka tapauksessa on myönnettävä tämän olevan erittäin hyvää harjoitusta gradu-riman madaltamiseksi.

Nyt kun naapurimaahan muuttanut opiskelija on selvinnyt yliopistomaailman kiemuroista ja tietää mitä keväällä akateemisesti tekee on muistettava myös se sosiaalinen puoli. Pohjois-Suomalaista luonnetta on siunattu hienoilla piirteillä kuten ujous ja julkisten esittelyleikkien kammoaminen, mikä luonnollisesti tekee uusiin ihmisiin tutustumisen kankeaksi. On kuitenkin helpompaa sosialisoitua väkinäisten leikkien kautta, kuin yksin luentosalissa toisia etsien. Valtiotieteellisen Vaihto-opiskelija -porukasta on kerrottava nyt jo hieman, se on tänäkeväänä hyvin sekalainen, mutta omasta näkökulmasta katsottuna ”hyvin nuori”(tarkoittaako se minun olevan jo vanha..). Onneksi kanssaopiskelijoista löytyy myös muutama yltiösosiaalinen tapaus ja niiden seuraan lyöttäytymällä ei voi olla ystävystymättä eli eiköhän se alkukankeus tästä lähipäivinä helpotu.

torstai 15. tammikuuta 2009

Aivan aluksi


Tämä blogi syntyy ystävän mainion esimerkin seurauksena. Kaveriporukan hajaantuessa ympäri maailmaa töiden ja opintojen vuoksi on oiva keino jakaa arki ja uuden paikan erikoisuudet blogin välityksellä.



Seuraavien kuukausien aikana tarjoan mahdollisuuden seurata arkeani Tanskassa näiden kirjoitusten kautta. Tanskaa kohtaan olen vuosien varrella kehittänyt jonkinmoisen viha - rakkaus -suhteen ja tarkoituksenani on kevään aikana selvittää muuttaako arkinen todellisuus mieltymyksiäni Tanskan suhteen. Lähtökohdiltaan Tanskahan on se "paras" (ja kallein) pohjoismaa. Yhteiskunta järjestelmineen pitäisi olla miellyttävän samanlainen kuin Suomessa. Ihmisten samantyyppisiä ja luonto tutun näköistä. Tanskan talven pitäisi olla hieman lämpimämpi ja lyhyempi kuin pimeän ja märän Suomen. Kaiken lisäksi tanskalaiset tuntuvat olevan hyvin onnellisia kotimaassaan, ruohon on siis oltava siellä vihreämpää.