tiistai 10. maaliskuuta 2009

Tiukkoja neuvotteluja Genevessä

Viikon mittainen hengähdystauko "tanskalaisesta todellisuudesta" Alppien keskelle oli nähtävästi paikallaan. Tunsin yllättävää helpotusta ja iloa huomatessani voivani kommunikoida ihmisten kanssa vaivatta heti astuttuani Sveitsin kamaralle. Tästä syystä pohdinnoissani tulevista mahdollisista kotikaupungeista täytyy myöntää, että tilanne kaksintaistelussa Kööpenhamina - Geneve on 0-1. Muutoin Geneve tuntuu liikkuvan hyvinkin samassa kokoluokassa Kööpenhaminen kanssa ja molemmissa on miellyttävästi luonto läsnä (tosin Geneve uskomattomine Alppinäkymineen painii kyllä ihan omassa sarjassaan).




Genevessä huomaa välittömästi ettei nyt olla EU:ssa. Passit tarkistetaan huolella tullessa ja lähtiessä, ja yhteiskuntaa eivät määrää direktiivit vaan normaali elämä. Tästä syystä on huomautettava, että Euroopan parhaat lastenpuistot löytyvät mielestäni juuri Sveitsistä(kuvamateriaalia tulossa). Miinuspuolena tästä on EU:n kahviloiden ja pubien tupakointikiellon puuttuminen (CPH-GVA 1-1).




Pääasiallinen syy tähän vierailuun ei kuitenkaan ollut mikään loma vaan "firman" seminaari ja kokous. Oli hienoa tulla muistutetuksi jälleen kerran järjestömme suuruudesta ja päästä taas siihen fiilikseen, että nyt ollaan tekemässä jotain "maailmaa mullistavaa". Vain aika näyttää päästäänkö niihin tavoitteisiin tällä kaudella.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Laskiaisriehaa



Useamman viikon odotus valtiotieteellisen vaihtareiden kv leiristä toteutui vihdoin, kun noin kuusikymmentä opiskelijaa pakattiin busseihin perjantaina ja kuljetettiin toiselle puolelle zealandin saarta mökkeilemään laskiaisen merkeissä.


Tanskassa laskiaisperinteet poikkeavat jossain määrin totutusta. Tanskalainen laskiainen yhdistää pohjoismaisia piirteitä ja Keski-Eurooppalaisia karnevaaliperinteitä. Laskiaista varten pukeudutaan noidiksi, prinsessoiksi tai vastaavaksi ja lapset kiertävät ovelta ovelle pyytämässä karkkia. Tämänvuoksi tanskalaiset itse kuvaavat laskiaista eräänlaiseksi halloweeniuksi.
Ehkä kaikkein oudoin lisä totuttuihin perinteisiin on "kissan hakkaaminen" eli eräänlainen piñata. Puinen tynnyri on täytetty karkilla ja sitä hakataan pesäpallomailan tapaisella kepillä. Tarinan mukaan alunperin tynnyrissä oli musta kissa ja tarkoituksena oli poistaa huonoa onnea, minkä symboli kissa oli. Tämä hieman raakalaismainen tapa on kuitenkin onneksi muuttunut humaanimpaan suuntaan ja jäljellä on enää menneistä muistuttava outo nimi. Kummastusta aiheutti myös tanskalainen versio laskiaspullasta. Pulla oli täytetty vanilija kreemillä ja päällystetty vaaleanpunaisella sokerikuorutteella. Ei kuitenkaan yhtään huonompi kuin meidän perinteinen.


Seuraavan viikon allekirjoittanut ottaa lomaa Tanskasta ja matkustaa Geneveen punaisen ristin merkeissä.