Alkukankeutta

Naapurimaahan muuttaminen on tuntunut ajoittain olevan maailman vaikein asia. Selkeää tietoa järjestelyjä varten on ollut lähes mahdoton saada. Alkaako yliopiston kevätlukukausi helmikuun ensimmäisellä viikolla vai tammikuun viimeisellä, vaiko kenties vieläkin viikkoa aikaisemmin. Siinävaiheessa kun olin jo päätänyt muuttaa helmikuun alussa sain vistin, että pitäisikin olla paikalla jo tammikuussa. Onneksi asioilla on kuitenkin ihmeellinen tapa loksahdella paikoilleen.

Taskaan päästyä asiat ovat tuntuneet vähintään yhtä kaottisilta. Tässävaiheessa on muistettava, että luulin muuttavani maahan, jossa käytännöt olisivat hyvin samanlaisia kuin koto-Suomessa. Ihmeekseni huomasin, että Tanskan yliopistot ovat päättäneet olla noudattamatta turhan orjallisesti Bolognian prosessia eikä esimerkiksi kurssien arvostelu millään lailla muistuta Suomessa totuttua. Toinen erikoisuus ovat loppukevään kokeet. Tanskassa ei harrasteta kirjapakettien tenttimistä tai edes luentokurssia seuraavaa tenttiä, vaan vaihtoehtoina ovat suullinen koe (joka kuulosti selitettynä lähinnä teloitusta edeltävältä kuulustelulta) tai seminaarityön laajuisella koti-esseellä. Allekirjoittanut on vakuuttunut menevänsä liiaksi paniikkiin kuulustelujoukkojen edessä ja valitsee siis suosiolla esseet. Ja sellainenhan on kirjoitettava jokaisesta kurssista. Koti-essee on kuitenkin mahdollista tehdä myös parin kanssa (vaikkakin sivumäärä luonnollisesti tuplaantuu siinätapauksessa lyhyen gradun mittaiseksi) tai yhdistellen kaksi kurssia, jotka aihealueiltaan ovat yhdistettävissä (ja taas tupla sivumäärällä, luonnollisesti). Joka tapauksessa on myönnettävä tämän olevan erittäin hyvää harjoitusta gradu-riman madaltamiseksi.

Nyt kun naapurimaahan muuttanut opiskelija on selvinnyt yliopistomaailman kiemuroista ja tietää mitä keväällä akateemisesti tekee on muistettava myös se sosiaalinen puoli. Pohjois-Suomalaista luonnetta on siunattu hienoilla piirteillä kuten ujous ja julkisten esittelyleikkien kammoaminen, mikä luonnollisesti tekee uusiin ihmisiin tutustumisen kankeaksi. On kuitenkin helpompaa sosialisoitua väkinäisten leikkien kautta, kuin yksin luentosalissa toisia etsien. Valtiotieteellisen Vaihto-opiskelija -porukasta on kerrottava nyt jo hieman, se on tänäkeväänä hyvin sekalainen, mutta omasta näkökulmasta katsottuna ”hyvin nuori”(tarkoittaako se minun olevan jo vanha..). Onneksi kanssaopiskelijoista löytyy myös muutama yltiösosiaalinen tapaus ja niiden seuraan lyöttäytymällä ei voi olla ystävystymättä eli eiköhän se alkukankeus tästä lähipäivinä helpotu.