Tekniset teoriahullut

Valtiotieteellinen tiedekunta on varsin vakuuttava laitos. Ulkoapäin se on suuri ja hieman uhkaavana kohoava kivilinna. Myös sisäpuolella on omat hankaluutensa ja akateemisen painostava ilmanala. Opiskelu on kuitenkin pyörähtänyt yllättävän hyvin käyntiin, kun oppi tunteihin liittyvät perusniksit. Tunnit ovat 45minuutin mittaisia ja niitä on yleensä kolme peräkkäin samassa luentosarjassa. Orjallisen tarkasti luennoitsija tai kurssinvetäjä pitää vartin tauon tuon neljänkymmenenviiden minuutin jälkeen. Onkohan kukaan koskaan Tanskassa kokeillut 90minuutin oppitunteja.. Tämän ajankäyttötavan vuoksi lounastauot ovat täysi mahdottomuus jos on kaksi kurssia peräkkäin. Jo pelkkä tiedekunnan toiselle puolelle juokseminen viidessätoista minuutissa uuden luentosalin perässä on saavutus.

Luentosarjat poikkeavat Suomalaisista muutamin tavoin. Tanskassa luentokurssiin yhdistyy ”kirjapaketti” eli jokaista kontaktituntia varten odotetaan opiskelijan lukevan kotona noin 70sivua aiheeseen liittyvää tekstiä, minkä kurssinvetäjä on tarkoin valikoinut. Kokonaan uusi seikkailu on noiden tekstien itselle hankkiminen. Jotta opiskelija tietää mitä milloinkin pitää lukea ja mitä kurssilla tehdään, on kursseille rekisteröidyttävä yliopiston intrassa. Tämä kaikki tapahtuu luonnollisesti tanskaksi, vaikka kurssit ovat englanninkielisiä. Kyllähän kaikki osaavat sen verran tanskaa (myös brasilialaisvaihtarit). Sinänsä intra -järjestelmä on erittäin käytännöllinen (kunhan hioisivat pois nuo pienet kieliongelmat), mutta vaatisi monelta suomalaisproffalta aivan liiallista tietotekniikan hallintaa. Kun opiskelija on lopulta rekisteröitynyt kurssille, selvittänyt tarpeelliset materiaalit ja lukenut ne, olisi teksteistä osattava myös keskustella tunnilla. Tekstit ovat suuriltaosin erilaisia politiikan teorioita kurssin aihealueesta ja mistään muusta ei paljoa puhutakaan. Tunnilla keskustellaan teorioiden eroista, kuka on kehittänyt minkäkin teorian ja mitkä niistä opiskelijoiden mielestä ovat pätevimpiä. Hiljainen ja tarkkaavainen suomalaisopiskelija on auttamatta pulassa.

Lopuksi on kyllä hehkutettava hieman tämän systeemin pedagogisia hyviä puolia. Yliopisto on jotenkin onnistunut huolehtimaan resurssinsa niin, että on mahdollista pitää kursseja joilla on alle kymmenen osallistujaa (yleensä kurssilla on noin kymmenen - parikymmentä opiskelijaa), mikä tehostaa väkisinkin kurssin sisällön omaksumista. Tanskalainen opiskelija oppii koulutuksensa aikana oman alan teoriat varmasti ulkoa ja tietää mitä ”kentällä” puhutaan. Jokainen kehittää myös aivan kuin vahingossa akateemisen argumentaation taidon. On pakko miettiä millaisen koulutuksen saa suomalaisessa yliopistossa istumalla massaluennoilla ja lukemalla yksin pieniä kirjavuoria.