torstai 19. helmikuuta 2009

Tanskalainen talvi



Talvi on saapunut. Lunta on sadellut jo viikonpäivät ja lämpötila on laskenut pakkasen puolelle. Suomalainen ehti jo iloita kunnon talven puuttumisesta, mutta on joutunut pettyneenä tunnustamaan asuvansa silti pohjoismaassa. Talvessa sinänsä ei ole mitään vikaa, vaan ärsytystä aiheuttaa tanskalaisten kyvyttömyys tehdä taloista asumiskelpoisia myös pakkasilmoilla. Ikkunat ovat yleensä yksikerroksisia, tai jos kerroksia on kaksi, ovat ikkunat yli 50 vuotta vanhat eikä eristystä näy missään.


Allekirjoittanut on tähänasti iloinnut huoneen erkkeri-ikkunoiden tuomasta valosta, mutta joutunut kohtaamaan nyt kylmän ja karun todellisuuden. Ikkunoista vetää niin, että verhot heiluvat. Huoneen lämmityksestä vastuussa oleva patteri on ollut täysillä jo alkupäivistä alkaen ja on nyt joutunut mahdottoman urakan eteen. Onneksi pohjoissuomalainen on karaistunut kylmään ja matkustaa villasukkien ja fleece -vaatteiden kanssa. Pientä alkavaa köhää on ollut havaittavissa, mutta joka viikko kevät on jo askeleen lähempänä (kuin suomessa).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti